Keitä me olemme?

Nuori aikuinen, Helsinki Oppaat ry, täyttää 75 vuotta
Vuosi 2022 on Helsingin oppaiden juhlavuosi. Olemme kulkeneet yhdessä matkailijoiden kanssa Helsingin katuja jo 75 vuotta. Pienestä ja vaatimattomasta kaupungista on matkan varrella kasvanut kiinnostava ja kansainvälinen matkakohde. Oppaan kotipaikkarakkaus on paras käyntikortti Helsingille.
Oppaat tekevät Helsinki kokemuksesta henkilökohtaisen, sitä on #stadirakkaus. Kaupunki, jolla ei ole tarjota antiikin raunioita eikä tuhatvuotista historiaa luottaa tähän päivään. Matkailijoita kiinnostaa tietää kuinka onnistumme vuosittain päihittämään Suomea paljon tunnetummat maat onnellisuudessa, ja äimistyvät muun muassa keskustakirjasto Oodin arkkitehtuurista ja palveluista. Helsinki Oppaat ry tekee kaikki Oodin, Olympiastadionin ja Talvipuutarhan yleisökierrokset.
Vuodesta 1947 olemme kertoneet Helsingin tarinaa. Tuolloin elettiin olympialaisten huumaa. Oppaiden tuli olla kielitaitoisia, kohteliaita ja käytökseltään mallikkaita. Vaatimukset eivät ole muuttuneet, tarinoita emme ole unohtaneet. Tänä vuonna juhlimme merkkipäiväämme koko vuoden monin eri tavoin.
Meitä on yli 300 auktorisoitua opasta ja opastamme 25 eri kielellä, ennen koronakurimusta, vuonna 2019, opastimme yli 19 000 ryhmää Helsingissä.
Olemme Suomen Matkailualan liiton (SMAL) ja kansainvälisen oppaiden kattojärjestön The European Federation of Tourist Guide Associations (FEG) jäseniä.
Ammattitaitoinen opas osaa huomioida erilaisten – vaativienkin – asiakkaiden tarpeet. Aidon oppaan seurassa kuuntelija rentoutuu ja innostuu aiheesta tai kohteesta, jossa liikutaan.
Sujuva kielitaito ja hyvä sanavarasto ovat oppaan työn perusasioita. On tärkeää tuntea opastettavan ryhmän taustaa ja kulttuuria. Historian ja paikallistuntemuksen osaamisen opas hankkii itsenäisesti. Opas seuraa aktiivisesti, mitä maailmassa tapahtuu ja pitää faktatietonsa ajan tasalla.
Oppaan ammattitaitoa on myös asiakkaiden turvallisuudesta huolehtiminen ja riskien minimoiminen. Opas ohjeistaa vierailijoita toimimaan turvallisuuden lisäämiseksi ja auttaa mahdollisissa ongelmatilanteissa.
Meiltä löydät aina ammattilaisen käyttöösi, on sitten kyseessä vapaa-ajan ryhmä tai yritysvierailu.
Haluatko Helsinki oppaaksi? Kysy meiltä tarkemmin:
TOIMIMME VASTUULLISESTI

Teemme työtämme vastuullisten ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Vuoden 2022 lopulla meille yhdistyksenä myönnettiin Green Activities -sertifikaatti ja elokuussa 2023 Sustainable Travel Finland -merkki. Toteutamme vastuullisia kävelykierroksia Helsingin keskustassa.
Perho Liiketalousopisto
Opastuspalvelujen ammattitutkinto on tutkinto jo alalta kannuksensa hankkineelle, jolla on opintoja tai työkokemusta ja kykyä suunnitella ja toteuttaa elämyksellisiä matkailukokemuksia. Hakijan tulee osata sujuvasti vähintään yhtä vierasta kieltä. Ammattitutkinnon suorittaminen edellyttää myös suomen kielen osaamista. Jos edellisten lisäksi tunnet palavaa intoa oppia uutta ja saat lisävirtaa asiakkaista, tämä on sinun juttusi!
Opastuspalvelujen ammattitutkinnon tavoite
Opastuspalvelujen ammattitutkinnon suorittaneena osaat tuotteistaa, suunnitella, markkinoida ja toteuttaa opastuspalveluja asiakaslähtöisesti ja vastuullisesti.
Tutkinnon suorittamisen jälkeen voit hakea Helsingin opasyhdistyksen jäsenyyttä ja sitä kautta pääset viralliseksi Helsinki-oppaaksi. Opinnoissasi voit suuntautua matkanjohtajan tehtäviin kotimaassa tai ulkomailla, risteilyoppaan työhön risteilyaluksilla, ulkomaan kohdeoppaan työhön tai erikoisopastuksiin oman erikoisalasi mukaisesti.
Koulutuksen sisältö
Opastuspalvelujen ammattitutkintoon valmistava koulutus on monimuotokoulutusta, joka sisältää lähitapaamispäiviä, ohjattua opiskelua verkko-oppimisympäristössä sekä omatoimista opiskelua kuten tiedonhankintaa ja opastusympäristöön tutustumista. Opintojen alussa jokaiselle opiskelijalle laaditaan osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS). Mikäli sinulla on jo tarvittava osaaminen hankittuna, voit osoittaa osaamisesi suoraan näytössä.
Lue lisää Perhosta: