Nuori aikuinen, Helsinki Oppaat ry, täytti 75 vuotta 

Vuosi 2022 oli Helsingin oppaiden juhlavuosi. Pienestä ja vaatimattomasta kaupungista on vuosien varrella kasvanut kiinnostava ja kansainvälinen matkakohde. Oppaan kotipaikkarakkaus on paras käyntikortti Helsingille.

Oppaat tekevät Helsinki kokemuksesta henkilökohtaisen, sitä on #stadirakkaus. Kaupunki, jolla ei ole tarjota antiikin raunioita eikä tuhatvuotista historiaa luottaa tähän päivään. Matkailijoita kiinnostaa tietää kuinka onnistumme vuosittain päihittämään Suomea paljon tunnetummat maat onnellisuudessa, ja äimistyvät muun muassa keskustakirjasto Oodin arkkitehtuurista ja palveluista. Helsinki Oppaat ry tekee kaikki Oodin, Olympiastadionin ja Talvipuutarhan yleisökierrokset. 

Vuodesta 1947 olemme kertoneet Helsingin tarinaa. Tuolloin elettiin olympialaisten huumaa. Oppaiden tuli olla kielitaitoisia, kohteliaita ja käytökseltään mallikkaita. Vaatimukset eivät ole muuttuneet, tarinoita emme ole unohtaneet. 
Meitä on noin 300 auktorisoitua opasta ja opastamme 25 eri kielellä, ennen koronakurimusta, vuonna 2019, opastimme yli 19 000 ryhmää Helsingissä.

Olemme Suomen Matkailualan liiton (SMAL), kansainvälisen oppaiden kattojärjestön The European Federation of Tourist Guide Associations (FEG) jäseniä ja Helsingin Tekijöiden jäseniä.

Ammattitaitoinen opas osaa huomioida erilaisten – vaativienkin – asiakkaiden tarpeet. Aidon oppaan seurassa kuuntelija rentoutuu ja innostuu aiheesta tai kohteesta, jossa liikutaan.

Sujuva kielitaito ja hyvä sanavarasto ovat oppaan työn perusasioita. On tärkeää tuntea opastettavan ryhmän taustaa ja kulttuuria. Historian ja paikallistuntemuksen osaamisen opas hankkii itsenäisesti. Opas seuraa aktiivisesti, mitä maailmassa tapahtuu ja pitää faktatietonsa ajan tasalla.

Oppaan ammattitaitoa on myös asiakkaiden turvallisuudesta huolehtiminen ja riskien minimoiminen. Opas ohjeistaa vierailijoita toimimaan turvallisuuden lisäämiseksi ja auttaa mahdollisissa ongelmatilanteissa.

Meiltä löydät aina ammattilaisen käyttöösi, on sitten kyseessä vapaa-ajan ryhmä tai yritysvierailu.

Haluatko Helsinki oppaaksi? Kysy meiltä tarkemmin: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 

Jäsenhakemus ohjeet

HOT Jäsenhakemuslomake